17.8.2007

Elämän mittainen tarina

Meitä ihmisiä riittää moneen junaan on niitä jotka puhuvat omista ja muiden ihmisten asioista missä vaan ja kenelle vaan ja sitten ne jotka eivät juorua muiden asioista. Erään Rovaniemeläisen taksikuskin blogissa käydään aiheesta keskustelua josta sain kipinän kirjoittaa aiheesta omasta näkökulmastani eli mitä kaikkea siellä ovella minulle tullaan kertomaan.

Varoitus: nämä ovat nyt minun henkilökohtaisia suppeita mielipiteitäni asiasta ja asian vierestä.

Ovatko asiakkaat oikeasti niin tyhmiä että luulevat portsaria kiinnostavan kuinka ensin vaimo petti ja sitten petti tarinan kertoja ja vielä veljen vaimokin petti ja kuinka kaikki alkoi niistä sukujuhlista vuonna 1988. Minun mielestäni nämä ovat sellaisia asioita joista ei puhuta täysin vieraille ihmisilli ellei kyseessä ole ammattiauttaja. Portsarit ja baarimikot eivät ole oman työnsä ohessa psykologeja tai psykiatreja. Jos on hirveä tarve puhua jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa niin kannattaa kokeilla vaikka keskustelua säästä tai vaikka uudesta tupakkalaista siitähän kaikilla on mielipide. Jos elämässä on vaikeaa niin silloin ei ravintola ehkä ole se oikea paikka paeta elämän ongelmia. Jos saan antaa pienen vihjeen niin kannattaa kohdata ne elämän ongelma kohdat niin johan elämisen tuska vähenee. Meillä kaikilla on joskus vaikeaa mutta en minäkään tilitä ongelmistani baarimikolle tai portsarille minä puhun mielummin säästä.

Uuden tupakkalain myötä on voimistunut uusi ilmiö eli pyydetään portsaria vahtimaan seurueen juomia kun lähdetään ulos tupakalle. Hyvät ihmiset jos teitä on enemmän kuin yksi ihminen samassa seurueessa koolla siellä tupakalla voi käydä vuorotellen esim. kuuden hengen seurueesta voi vaikka mennä kolme tupakalle ja kolme jäädä vahtimaan tuoppeja. Ymmärrän kyllä tämän kaltaisen pyynnön kun ihminen on yksin baarissa ja silloin toteutan pyyntöä mahdollisuuksieni mukaan. Jos ravintolassa ei ole narikkaa en ole myöskään mikään reppu tai kassi vahti, koska minulla on oikeasti työtehtäviä joita minun tulee hoitaa en ole ravintolassa huvikseni lätkä rinnassa.

Lause minkä kuulee asiakkaan suusta turhan usein on se että te portsarithan tiedätte kaiken. Kyllä minä tiedän monista asioista mutta en minäkään kaikesta kaikkea tiedä olenhan kuitnekin vain ihminen vaikka osa asiakkaista ei edes ihmisinä meitä portsareita pidä.

Näin loppu kaneettina voinen todeta että kyllä minulle saa tulla juttelemaan mutta keskustellaan jostain yleismaailmallisesta eikä vain ja sinusta ja sinun ongelmistasi.

2 kommenttia:

Mikko kirjoitti...

Kapakka, tuo suomalaisen miehen rippituoli...

Omalla tavallaan ymmärrettävää on se, että muutamia kultaisia juomia yksin nauttineena alkaa ahdistuneella mielellä jossain vaiheessa tulla sosiaalisuuden tarve. Muut asiakkaat ovat seurueissaan, jotkut samassa tilassa olevat soolosippaajat saattavat jutellakin, baarihenkilökunnalla taas töitä riittää. Portsarihenkilö saattaa tuossa tapauksessa olla aika otollinen kohde huppelisen ihmisen mielestä. Hän kuitenkin näyttää useimmiten rauhalliselta, siistiltä ja vakuuttavalta eikä aina ole yhtä kiireinen työssään kuin baarihenkilökunta. Tämä lienee syy siihen, että jv-henkilöstöä toisinaan erheellisesti luullaan terapeuteiksi. Selvinpäin kohmeloisena seuraavana aamuna moni näistä tilittäjistä saattaakin ajatella "prkl, tulin tilittäneeksi pokelle" olematta kauhean ylpeä tekosistaan.

Kirjoittaja sanoi blogissaan mielestäni kaksi avainlausetta:

"Jos elämässä on vaikeaa niin silloin ei ravintola ehkä ole se oikea paikka paeta elämän ongelmia. Jos saan antaa pienen vihjeen niin kannattaa kohdata ne elämän ongelma kohdat niin johan elämisen tuska vähenee"

Voi kunpa nuo lauseet saisi annettua esimerkkihenkilömme käteen kotona, ennenkuin hän ottaa knallinsa & sateenvarjonsa ja lähtee baariin. Vähintäänkin hänen pitäisi kilauttaa luottoystävälle ja ottaa hänet mukaan.

tuurari kirjoitti...

Komps.

Mieluummin sää kuin avioero ja siskon sairaskertomus.