27.8.2007

"Taiteiden yö"

Taiteiden yö siinä vasta juhlista jaloin ja jopa kontatenkin. Jäin perjantaina miettimään että mikä on nykyisellään taiteiden yön tarkoitus vaikka jo on maanantai tämä sama asia edelleenkin mietityttää minua. Onko tarkoituksen mukaista että tälläisellä tapahatumalla edistetään nuorten ja lasten alkoholin käyttöä, annetaan kenties mahdollisuus niille wannabe taiteilijoille jotka sutivat maalia tauluun ja sillä varjolla vetävät viinaa kaksikymmentä vuotta vai kenties onko mahdollista että taiteiden yöllä ei enään ole tarkoitusta. Perjantai ilta oli jotain aivan järkyttävää työn kannalta, koska nyt oli taiteiden yö siirretty torstailta perjantaille joka tuo ravintolihin aivan järkyttävän kaaoksen kun yhdistetään normaali viikonloppu ilta sekä taiteiden yö. Taiteiden yön varjolla eräs lapsiperhe yritti baariin sisään lapsien kanssa sillä verukkeella että nythän on taiteiden yö ja silloin lastenkin kuuluu päästä ravintolaan. Epäsin heiltä pääsyn sillä perusteella etten pysty takaamaan pienten lasten turvallisuustta (alle kouluikäisiä tai juuri koulun aloittaneita). Anteeksi mitä baarihan nyt kuitenkin tarkoitettu aikuisille eikä missään tilanteessa varsinkaan noin pienille lapsille. Jos vanhemmilla on noin kova hinku päästä baariin niin ehkä siinä vaiheessa oikea ratkaisu on palkata lastenhoitaja.

17.8.2007

Elämän mittainen tarina

Meitä ihmisiä riittää moneen junaan on niitä jotka puhuvat omista ja muiden ihmisten asioista missä vaan ja kenelle vaan ja sitten ne jotka eivät juorua muiden asioista. Erään Rovaniemeläisen taksikuskin blogissa käydään aiheesta keskustelua josta sain kipinän kirjoittaa aiheesta omasta näkökulmastani eli mitä kaikkea siellä ovella minulle tullaan kertomaan.

Varoitus: nämä ovat nyt minun henkilökohtaisia suppeita mielipiteitäni asiasta ja asian vierestä.

Ovatko asiakkaat oikeasti niin tyhmiä että luulevat portsaria kiinnostavan kuinka ensin vaimo petti ja sitten petti tarinan kertoja ja vielä veljen vaimokin petti ja kuinka kaikki alkoi niistä sukujuhlista vuonna 1988. Minun mielestäni nämä ovat sellaisia asioita joista ei puhuta täysin vieraille ihmisilli ellei kyseessä ole ammattiauttaja. Portsarit ja baarimikot eivät ole oman työnsä ohessa psykologeja tai psykiatreja. Jos on hirveä tarve puhua jonkun tuntemattoman ihmisen kanssa niin kannattaa kokeilla vaikka keskustelua säästä tai vaikka uudesta tupakkalaista siitähän kaikilla on mielipide. Jos elämässä on vaikeaa niin silloin ei ravintola ehkä ole se oikea paikka paeta elämän ongelmia. Jos saan antaa pienen vihjeen niin kannattaa kohdata ne elämän ongelma kohdat niin johan elämisen tuska vähenee. Meillä kaikilla on joskus vaikeaa mutta en minäkään tilitä ongelmistani baarimikolle tai portsarille minä puhun mielummin säästä.

Uuden tupakkalain myötä on voimistunut uusi ilmiö eli pyydetään portsaria vahtimaan seurueen juomia kun lähdetään ulos tupakalle. Hyvät ihmiset jos teitä on enemmän kuin yksi ihminen samassa seurueessa koolla siellä tupakalla voi käydä vuorotellen esim. kuuden hengen seurueesta voi vaikka mennä kolme tupakalle ja kolme jäädä vahtimaan tuoppeja. Ymmärrän kyllä tämän kaltaisen pyynnön kun ihminen on yksin baarissa ja silloin toteutan pyyntöä mahdollisuuksieni mukaan. Jos ravintolassa ei ole narikkaa en ole myöskään mikään reppu tai kassi vahti, koska minulla on oikeasti työtehtäviä joita minun tulee hoitaa en ole ravintolassa huvikseni lätkä rinnassa.

Lause minkä kuulee asiakkaan suusta turhan usein on se että te portsarithan tiedätte kaiken. Kyllä minä tiedän monista asioista mutta en minäkään kaikesta kaikkea tiedä olenhan kuitnekin vain ihminen vaikka osa asiakkaista ei edes ihmisinä meitä portsareita pidä.

Näin loppu kaneettina voinen todeta että kyllä minulle saa tulla juttelemaan mutta keskustellaan jostain yleismaailmallisesta eikä vain ja sinusta ja sinun ongelmistasi.

15.8.2007

Uusavuttomuus

Kyllä tänäpäivänä huomaa, että ihmiset ovat todella uusavuttomia tämä koskee 40 ja siitä alaspäin. Ihmisiltä on hukassa esimerkiksi hukassa sellainen perustaito kun taksin soittaminen. Omassa työpaikassani ymmärrän ihan hyvin että soitamme takseja asikkaille, koska meillä on käytössä autobooking sekä meillä on paljon taksin tarvitsijoita jotka ovat ulkopaikkakuntalaisia. Mutta mitäs sitten tehdään kun tulee ongelmatilanne ennen taksin saapumista. Kuten tässä yksi kaunis päivä eräs asikas jolle soitin taksin menee ulos ja oven eteen tulee taksi mutta toinen ihminen ottaakin sen eikä varausnumeroa selvitetä. No tästä sitten tuleekin minun ongelmani, koska minä olen tilannut hänelle taksin tästä toisesta ihmisestä minulla ei ollut mitään tietoa joten se oli minun syyni kun en tiennyt oliko se nyt sitten oikea vai väärä taksi. Tästähän sitten syntyi se ongelma että asiakas vaati minua soittamaan uuden taksin josta kieltäydyin koska en voinut olla varma on taksi tulossa vai ei. Asiakas oli sitten mennyt itse soittamaan uuden taksin ja pääsin selittämään paikalle turhaan tulleelle taksille miksi ei ole asiakasta enään paikalla.

10.8.2007

Kaiken ikää?

Olen pannut merkille, että tänä päivänä on hirveän vaikea tunnistaa alaikäisiä ravintolan ovella. Papereiden kysymisen yhteydessä on tullut monia kommentteja kun olen kysynyt papereita suurin syy siihen on se, että ravitola jossa olen töissä on K-20. Vanhin jolta olen kysynyt paperit viimeisen muutman kuukauden aikana oli vuonna 1975 syntynyt nainen. Ihmisten pukeutuminen on muuttunut aina vaan nuorempaan suuntaan ja naiset meikkaavat itsensä aina vaan nuoremmiksi niin se vaikeuttaa edelleenkin ihmisen iän tunnistamista. En ymmärrä miksi varsinkin naisille on niin hirveän vaikeaa se että kysytään paperit iän riittävyyden tarkistamiseksi, koska naisethan haluavat näyttää nuoremmilta. Varsinkin noin parikymppisille tytöille on aivan hirveää jos heiltä kysytään paperit. Yksi kommentti on jäänyt elävästi mieleen joka tuli erään vuonna 1988 syntyneen naisen suusta "Näytetäänkö me oikeesti joltain kuustoista vuotiailta pissiksiltä." Toinen kommentti joka on jäänyt muistin perukoille on vuonna 1981 syntyneen naisen kommentti "Kumman tässä nyt pitäisi hävetä mun vai sun." Tähän vastasin, että minua ei ainakaan hävetä ollenkaan koska teen vain työtäni jos haluat hävetä sitä että minun silmissäni näytät nuoremmalta niin ole hyvä vain.

7.8.2007

Mikä saa aikuisen ihmisen kusemaan roskikseen?

Ikävä kyllä seuraava tarina on tosi. Eräässä ravintolassa täällä kauniissa Suomen maassa "siisti" herrasmies ottaa ja kusee miestenvessan roskikseen vaikka vieressä on juuri sillä sekunnilla vapautuva pisoaari. Mikä saa ihmisen toimimaan tällä tavalla? Onko kenties sallittua kusta vessan roskikseen kun on liian humalassa osuakseen vessanpönttöön. Samainen "siisti" herrasmies meinasi hetkeä aikaisemmin kusta keskelle katua ravintolan eteen.

Olipa taas kerran hauska kantaa kaksi aikuista ihmistä ulos ravintolasta jotka olivat molemmat illan aikana juoneet jalat altansa. Oli kyllä myöskin mielenkiintoista seurata vierestä kun toisen tapauksen kaveri ensin yritti herätellä kaveriaan ja ettei tässä mitään hätään johon totesin että viisi minuuttia aikaa ja sitten on minun vuoroni. No kaveri siinä sitten heräili ja hänet autettiin ylös penkistä mutta samalla hetkellä kun hän koordinatiota palautettua hieman niin kaveri päästi irti ja herra vajosi polvista perseelleen. Tämän jälkeen totesin, että nyt on minun vuoroni ja että nyt mennää eli siirtykää pois tieltä. Sitten kaveria vietiin ja ystävät tulivat perässä. Kun pääsimme portaille totesin kannettavalle, että otappa jalat alle ja koordinaatio takaisin tai muuten pyörit noi portaat alas. Taas kerran ihme selviäminen tapahtui.

Esitänpä kysymyksen teille arvon blogiani lukevat valveutuneet kansalaiset. Eikö niin että ravintolaan tullaan pitämään hauskaa eikä murjottamaan taikka tappelemaan. Ikävä kyllä seuraavakin tarina on tosi. Eräässä ravintolassa oli muutama aika sitten ryhmä nuoria uus-natseja joista yhdellä oli ilmeisesti hiukan vaikeuksia hallita agressioitaan. Hän meinasi käydä erään ohikulkijan päälle vain siksi, että tämän heitti jonkun huonon herjan hänen valitsemanstaan tiestä. Jos valitsee tuon kaltaisen elämäntien olisi ehkä hyvä varautua pieneen suunsoittoon. Samainen kaveri kävi toisen ravintola-asiakkaan kimppuun täysin ilman syytä. Kannattaisi ehkä hankkia kotiin nyrkkeilysäkki kun sitä hakkaa niin se helpottaa eikä tarvitsa tapella ravintolassa. Tähän samaan kategoriaan menee se hormonihirviö joka oli lyömässä minua vain siitä syystä että huomautin ettei ole hyväntavan mukaista istua pöydän päällä. Onneksi hänen kaverinsi kerkesi väliin ja esti häntä lyömästä minua.