17.9.2010

Hiljaiseloa on ollut reippaasti yli vuosi mutta nyt on taas mielenpäällä asiaa

Olen tässä aikojen saatossa miettinyt sitä että mihin on menossa tämä suomalainen hyvinvointi yhteiskunta. Kovin moni ihminen nykyään on negatiivisessa mielessä tämän yhteiskunnan tuote.

Nykyään on esimerkiksi muodikasta olla masentunut ja hakea sitä kautta hyväksyntä omille teoilleen tai tekemättä jättämisilleen. Nyt tässä kohtaa on turha vetää sitä hernettä nenään kyllä tiedän mitä vakava masennus tekee ihmiselle olen seurannut sitä vierestä monta vuotta. Se mikä tässä muodikkaassa masennuksessa on se ongelma kun sitä ei hoideta oikealla tavalla niin se muuttuu pahimmassa tapauksessa vakavaksi masennukseksi josta sitten seuraa muitakin ongelmia. Tämä on hyvä esimerkki yhteiskunnan tuotteesta kun hyysätään ja hyysätään eikä pistetä ihmistä kohtaamaan elämän realiteetteja.

Tämänpäivän yhteiskunnassa ongelmana on kasvavissa määrin nuorten mielen terveydelliset ongelmat. Minkälainen tulevaisuus ihmiselle on edessä jos jo parikymppisenä ollaan siinä rajalla, että kesktääkö olla työelämässä vai ei. Tämä tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi ja jotain ennakoivia toimenpiteitä pitäisi yhteiskunnan suorittaa ennenkuin ollaan todellisessa kusessa tämän ongelman kanssa.

Tämän kaltaisista ongelmista hyvänä esimerkkinä toiminee eräs konflikti tilanne jonka kohtasin töissä. Kahdelle eri seurueelle tulee riitaa jota yritetään selvitellä minun johdolla. Tilanne eskaloituu jossain määrin kun ei ole ihmisillä ymmärrystä sovinnollisuudesta. Tilanteeseen täysin liittymätön toiseen seurueeseen kuuluva parikymppinen asiakas lyö ilmekään värähtämättä toista asiakasta lasilla päähän. Kiinniottettaessa asiakas ei tee vastarintaa vaan jää paikalleen seisomaan ilman minkäänlaista katumuksen merkkiäkään. Normaalia olisi ihmiselle reagoida asiaan jollain tapaa mutta ei mitään. Edes poliisien paikalle ei minkäänlaista katumusta pelkästää tyhjä katse ja naama peruslukemilla. Mikä on se toimiva avohoito josta Suomessa puhutaan?

Mielen päällä on kyllä vielä asioita ja tulen kirjoittamaan ne ulos kunhan saan ne edes jollain tavalla järkevästi jäsenneltyä päässäni.

15.1.2009

Nyt on hetki totuuden, nyt on paha olla!

Mediassa paljon rummutettu lama on selkeästi vaikuttanut ihmisten mielialaan. On mielenkiintoista huomata kuinka suuri vaikutus medialla on todellisuudessa ihmisiin, koska monesta asiakkaasta olen huomannut että median kirjoittelu laskukaudesta on aiheuttanut sen että ihmisten käytös on muuttunut vihaisemmaksi taikka agressiivisemmaksi varsinkin niissä tilanteissa joissa joudutaan puuttumaan ihmisten oikeuksiin. Ensin mediassa kirjoitetaan sivu tolkulla siitä miten lama on tulossa ja se on jo ovella ja sitten hetken päästä ihmitellään miksi ihmisillä on niin pahaolla. Olisikohan median edustajillakin aika katsoa peiliin ja mahdollisesti todeta, että tässä on jonkinmoinen syy-seuraus suhde. Nämä ovat kyllä aisoita mistä ehdottamasti pitää kirjoittaa sitä en kiistä mutta se tapa millä niistä kirjoitetaan voisi olla erilainen.
Monilla ihmisillä tuppaa unohtumaan se että vartijat ja järjestyksenvalvojatkin ovat ihmisiä. Se että tietyissä tapauksissa joudumme puuttumaan ihmisten oikeuksiin on todella ikävää ja helpompaa olis jos kaikilla olisi aina hyvämieli mutta kun näin ei ole niin meidän ammattikuntaamme tarvitaan. Omasta puolestani voin sanoa, että en tee tätä työtä sen takia jotta pääsisin painimaan vaan siksi että todella tykkään tehdä asiakaspalvelua ja nautin siitä että saan olla ihmisten keskellä. Se että minusta löytyy inhimillisyyttä ei tarkoita sitä, että olisin heikko vaan haluan ymmärtää asiakkaita mutta silläkin on rajansa ja kun sen rajan yli mennään sitten loppuu minullakin inhimillisyys. Ovimiehiä on kahta sorttia niitä joita kunnioitetaan pelosta ja niitä joita kunnioitetaan auktoriteetin takia. Minä ainakin haluan kuulua tuohon jälkimmäiseen ryhmään, koska silloin ihminen tuntee olonsa oikeasti turvalliseksi eikä tarvitse pelätä edes sitä ovimiestä.

23.10.2008

Uhkailu, kiristys ja lahjonta

Uhkailu, kiristys ja lahjonta siinä varsinainen kolmikko joilla ihmiset luulevat saavansa haluamansa. Monessa tapauksessa varsinkin järjestyksenvalvojan hommissa huomaa, että kun esim. evää joltakin pääsyn ravintolaan niin kovin moni asiakas yrittää muuttaa JV:n mieltä jollain näistä kolmesta asiasta. Seuraavaksi kirjoitan näistä kolmesta asiasta omat esimerkkinsä. Näiden esimerkkien on tarkoitus saada ihmiset miettimään omaan käytöstään niissä tilanteissa joissa JV joutuu puuttumaan heidän oikeuksiinsa. Emme todellakaan tee näitä päätöksiä ilman perusteita ja kiusallamme vaan hoitaaksemme työmme jotta meillä säilyy työpaikka ja ravintolalla luvat anniskella alkoholia.

1. Uhkailu

Henkilö X pyrkii erääseen Helsingissä sijaitsevaan pubiin jossa ovella päisvystää JV joka evää kyseiseltä henkilöltä sisään pääsyn. Tämän jälkeen käydään seuraavanlainen keskustelu.

Henkilö X: V***u että säkin oot yks läski.
Järjestyksenvalvoja: No niin olenkin. Kerro jotain uutta.
Henkilö X: V***u kun mä olin linnassa niin mä vedin tollasia sun kaltasia läskejä perseeseen.
JV: No sehän on mukava kuulla. Ole ystävällinen ja poistu ravintolamme alueelta!
Henkilö X: Kohta tulee turpaan!
JV: Nyt sulla on kaksi vaihtoehtoa joko sä vietät yösi kisahallissa tai sitten sä poistut nyt heti.

Henkilö X kiroilee ja puhisee hetken ja sitten jatkaa matkaansa.

2. Kiristys

Tämä tarina sai myöskin alkunsa pääsynestämisestä. Henkilö D pyrkii Helsingissä sijaitsevaan pubiin mutta herran humalatila on sen verran kova, että anniskelun edellytykset eivät täyty. Tästä viriää seuraavanlainen keskustelu.

Henkilö D: Mä olen tän pubin kanta-asiakas.
Järjestyksenvalvoja: Te olette nyt niin humalassa, että teidän oletetulla kanta-asiakkuudella ei ole mitään tekoa tämän asian kanssa. (En ollut koskaan aikaisemmin nähnyt kyseistä henkilöä vaikka seison kyseisellä ovella melkein joka viikonloppu)
Henkilö D: Mulla on tän pubin kanta-asiakaskortti
JV: Vaikka teillä olisi kanta-asikas kortti niin te olette edelleenkin liian humalassa tähän pubiin.
Henkilö D: V***u mä en tuu koskaan enään tähän paikkaan.
JV: Teillä on täysi oikeus tehdä tämä valinta ja nyt teidän on aika poistua.

Aikaa kuluu pari tuntia ja samainen kaveri tulee takaisin ja lätkäisee meidän pubin kanta-asiakas kortin JV:n rintaan sanaakaan sanomatta ja poistuu. Korttia tarkastaessamme kukaan edes ravintolapäällikkö ei tiennyt kuka kyseinen henkilö D oli.


3. Lahjonta

Erään Helsinkiläisen pubin ovelle saapuu kolme henkilöä joista kaikkien kolmen osalta ei toteudu anniskelun edellytykset. Tämän heille kerrottuani yksi kolmesta alkaa kaivamaan rahaa taskustaan ja toteaa, että paljonko pitää maksaa jotta pääsee sisään. Johon totsin, että vaikka sulla olis 500 € seteli siinä niin siltikään en ota teitä sisään, koska olette aivan liian humalassa. Raha ei siis todellakaan ratkaise mitään.

13.10.2008

Yksilön vastuu?

Kapakat kiinni jo aikaisin?

Tunnetaanko Suomalaisessa yhteiskunnassa enään sellaista käsitettä kuin yksilön vastuu? Pienessä mielessä tämä kysymys viriää, koska Sosiaali- ja terveysministerimme nosti viime viikolla valtakunnan puheenaiheeksi kapakoiden sulkemisajat joita hänen mielestään tulisi aikaistaa. Olemmeko matkalla kohti holhousyhteiskuntaa jossa ei ole enään mahdollista tehdä ratkaisuja yksilönä ja kantaa niiden ratkaisujen tuomat seuraukset. Sitä en ymmärrä miksi kapakoiden aukioloaikoihin tulee puuttua, koska kapakka on kuitenkin sosiaalinen ja turvallinen ympäristö nauttia alkoholia. Mielestäni nyt ollaan harhateillä eikö ensin olisi syytä keksiä jonkinlainen ratkaisu siihen kuinka yhteiskunta voisi auttaa syrjäytyneitä ihmisiä jotka jotka ovat suurella todennäköisyydellä myöskin alkoholin suurkuluttajia ja heitä ei juurikaan näy kapakoissa. Miksi vaikeuttaa niiden ihmisten elämää jotka nauttivat alkoholia vastuullisesti.

Yksi suuri kysymys mikä herää seuratessa tätä keskustelua on se, että onko arvon ministeri Hyssälä missään vaiheessa miettinyt sitä että mitkä ovat ne seuraukset jotka koituu siitä jos kapakat suljettaisiin aikaisemmin. Seuraukset saattavat nimittäin olla erittäin haitallaiset ja kalliit. Hyvin suurella todennäköisyydellä Suomessa tulee taas lisääntymään salakapakat jotka tuovat sitten omat ongelmansa, koska niitä ei pystytä säätelemään millään tavalla. Oletettavasti myöskin alkoholin kotikäyttö tulee lisääntymään ja sitähän ei pystytä rajoittamaan muuten kuin uudella kieltolailla ja miten siinä kävikään viimeksi. Sekä ne kaikki pienemättä lieveilmiöt jotka tulevat näiden ohessa kuten esim. väkivalta, lisääntynyt poliisien ja vartijoiden tarve ja niin edelleen.

Arvon Marja Tiura onko teillä kenties jonkinlaista omakohtaista kokemusta Järjestyksenvalvojan työstä? Mikä on se kosketuspinta johon perustatte väittämänne siitä, että kapakoihin päästetään liian humalaisia asiakkaita? Tosi asia on kuitenkin se, että järjestyksenvalvojat eivät valvo ihmisten väsymystilaa vaan sitä onko asiakas kenties liian humalassa jotta täyttyy pääsynestäminen. Jos rupeasimme valvomaan ihmisten väsymystilaa niin pääsynestämiset nousivat ainakin noin 40 prosentilla mikä taasen on haitallista liiketoiminnalle. Toiseksi ihmisen väsymys ei riitä perusteena pääsynestämiselle ja toisaalta millä sen voisi todeta silmämääräisesti jos asiakas ei nuku ovelle tullessaan seisaallaan. Sitten siihen mihin todennäköisesti erittäin verhoillen viittasittasitte eli asiakkaiden päintymystilaan. Kyllä ravintoloiden ovimiehet ovat tarkkoja siitä, että sisään ei tule liian humalassa oleva ihmisiä, koska se on haitallista liiketoiminnalle sekä liian humalaisista on vain pelkkää harmia. Emme todellekaan halua vaikeuttaa omaa työtämme.

Se mikä tästä keskustelusta on taas kerran unohtunut on se mitä tämä vaikuttaa yrittäjiin ja sitä kautta mahdollisesti vähenevään työntekijöiden tarpeeseen.

Kysymys mihin me kaikki voimme miettiä vaustausta on se, että mihin väliin tässä kaikessa mahtuu yksilön oikeudet ja yksilön vastuu. Kenties ei mihinkään jos tällä mallilla jatketaan niin kaikki hauska kielletään.

7.10.2008

Maailmanomistajat

Joillakin ihmisillä on kummallinen harhaluulo siitä että he saavat tehdä mitä haluavat. Tätä ihmisryhmää kutsutaan maailmanomistajiksi, koska yleensä kun tulee aika poistua ravintolasta niin joko omistetaan baari tai tunnetaan omistaja tai ravintolapäällikkö jne.
Kaksi viikkoa sitten taas kerran tälläinen maailmanomistaja lupasi hankkia minulle kenkää mutta vieläpä seison samalla ovella. Olin jo aikaisemmin illalla huomauttanut kyseiselle herralle siitä mikä on sopivaa käyttäytymistä ravintolassa ja mikä ei. Olinpa siinä tiskin takana juomassa erästä ylikansallista apselsiini limunaatia kun tämä siisti herra ottaa ja sylkäisee lattialle vaikka hänen kaverinsa oli juuri sanonut että lennät pihalle jos sen teet. No laitonpa limunaati lasini sivuun ja siirryin kyseiselle herralle että nyt on aika poistua, koska ei kuulu hyviin tapoihin sylkeä lattialle. No tämähän loukkasi suuresti herran tunteita kun häntä pyydetään poistumaan joten pyysin vielä toisen kerran ei mitään vaikutusta. Tässä vaiheessa kerroin hänelle mitä tulee tapahtumaan eli seuraavaksi käsken poistua ja jos käskyn jälkeen ette poistu niin joudun poistamaan teidät. Käskyn jälkeen hän ei poistunut joten lähdin ohjaamaan häntä ulos ja tämähän ei käynyt laatuun. Tässä vaihessa hän kertoi että omistaa neljä baaria Helsingissä ja että minä saan kenkää samantien (Pieni hauska yksityiskohta on se, että ravintolapäällikkö seisoi koko tämän episodin ajan aivan vieressä ja hymyili.) Sitten hän saa hienon päähänpiston ja rikkoo tuopin lyömällä sen tiskiin ja uhkaa hajottavansa baarin sitten mentiin ulos hiukan vauhdikkaammin. Loppu hyvin kaikki hyvin! Ja kenkää ei ole vieläkään tullut.

3.9.2008

Kolme pienempää tarinaa samalta illalta

Näitä kolmea pientä tarinaa yhdistää yksi asia joka selviää sinulle kun olet lukenut kaikki tarinat. Mikä onkaan näiden tarinoiden opetus sillä jokaiseen tarinaan liittyy jonkinmoinen opetus.

Baariin saapuu kaksi miestä joista toiselta tiedustelen, että mikähän mahtaa olla kaverin kunto. Johon tämä sankari toteaa, että no vittu parempi kun sulla. Väärä vastaus jos hän olisi vastannut asiallisesti niin olisin ottanut hänet sisään. Jos esitän asiallisen kysmyksen ystävällisesti niin minun ei todellakaan tarvitse kuunnella vittuilua. Ravintola saa valita asiakkaansa. Se ei todellakaan auta mitään, että uhkaillaan sillä että soitan kaikki kaverini pois baarista, koska asiakkaita tulee ja asiakkaita menee se on liiketoimintaa.

Näen jo kaukaa kun eräs epätoivottu asiakas tulee uhmakkaasti kohti vartioimaani ovea. Sanon hänelle suoraan että ei tänään ja vetoan hänen aikaisempaan käytökseensä. Saman tien hän rupeaa ottamaan kierroksia ja huutamaan. Siitä on sen verran jo aikaa kun kyseinen herra viimeksi kävi, että olisin ollut valmis harkitsemaan uudestaan ja ottaa hänet kokeeksi sisään. Ilmoitti ettei tule enään koskaan en ole hirveän pahoillani.

Baariin saapuu ryhmä vaihtoehto nuoria joista tietenkin se ainoa jonka kunto ei riitä enään viinan juontiin. No tietenkin minusta leimattiin siinä sitten rasisti. Se ainoa parodoksi oli se että kyseinen ulkomaalainen oli vaalea ihoinen mies. Sieltä tuli sitten muutenkin erittäin mielenkiintoista tekstiä no enpä siteen ottanut ketään heistä sisään.

2.9.2008

Hyvän illan yö ja sunnuntai ilta

Kello on noin 4:30 iltavuoro on taakse jäänyttä elämää ja olen juuri noussut taksista kotini edustalla. Oli taas pitkästä erittäin hyvä ja hauska iltavuoro töissä(kiitos siitä kuuluu myöskin tiskin taakse kreikkalaiselle atleetille ja henkilökohtaiselle hierojalleni). Ensimmäinen asia jonka huomaan on, että joku teinipariskunta pitää perheriitaa ikkunani alla. Ei tässä mitään ajattelin että kohta ne lähtee siitä pois. Avaan rappukäytävän oven ja ensimmäinen asia mikä minua rappukäytävässä tervehtii on erittäin tymäkkä vatsahappo oksennuksen haju. Toinen asia mitä huomaan on se, että toisesta kerroksesta jostain kämpästä kuuluu ihan reippaalla volyymilla musiikki rappukäytävään asti. Tässä kohtaa ajattelin että nyt on taas ne hetket käsillä kun Turvallisuuden tekijän huumorintaju loppuu kohta. Menin siitä sitten kämppään sisään ja ajattelin että antaa olla kun musiikki ei kuulu tänne asti. Herään siinä sitten sunnuntaina reippaasti iltapäivän puolella ja totean että on aika lähteä sunnuntai kebabille. Avaan kämpän oven ja samantien sieraimiini tulvahtaa rehellinen paskanhaju joku oli sitten vielä aikaisen aamun tunteina käynyt rappukäytävässä paskalla.
Eipä nämä koettelemukset suinkaan tähän loppunut vaan istuin siinä sitten kebabin jälkeen eräässä baarissa kahvilla ja olin jo pois lähdössä. Huomasin siinä sitten tiskille mennessäni, että tuttu baarimikko ei oikein tahdo saada erästä miesasikasta lähtemään pois. Jäin siihen viereen sitten henkiseksitueksi. No eipä herra usko pyyntöjä eikä käskyjä joten totesin hänelle että nyt on aika lähteä tähän suuntaan ole ystävällinen. Seursin asiakkaan ulos missä vaiheessa häneen koskematta olinhan vapaalla. Jäin hetkeksi vielä juttelemaan baarimikon kanssa. Lähden siitä sitten kohti uusia seikkaluja niin eiköhän tämä herra lähde seuraamaan minua. Jossain vaihessa kun kyseinen herra oli liian lähellä käännyin ympäri ja totesin että nyt on ne hetket käsillä kun sun on aika suksia vittuun siitä ennen kuin hermostun. Tähän herran vastaus oli ykskantaan sä kuolet kohta. Jaahas! Aikaa kuluu muutama tunti ja istun toisessa baarissa toisella puolella kaupunkia niin eiköhän tämä sama herra ilmesty kyseiseen baariin. Kun hän minut huomattuaan lähtee tulemaan kohti niin ponkaisen baarijakkaralta ylös ja totean että nyt painut helvettiin täältä, koska olet jo kerran uhannut tappaa minut tänään. Tutta baarimikko hämmästyy tilanetta ja kysyy mitä tapahtui kerroin hänellä saman tarinan.

1.9.2008

Respaneidin auvoista arkea!

Kirjoitanpas taas pitkästä aikaa päivätyöstäni jossa ei juurikaan mitään tapahdu. Silloin kuitenkin kun tulee se hetki, että alkaa tapahtumaan niin silloin yleensä on kyse vakavista asioista. Se että työskentelen respakohteessa ei tarkoita sitä ettenkö olisi valmis ja pystyväinen toimimaan tilanteen sitä vaatiessa. Esimieheni kuitenkin ajattelee asian sillä tavalla, että eihän respoissa ole koskaan voimankäyttötilanteita. Tästä päästäänkin siihen, että kyseisestä respa kohteesta jossa työskentelen vakituisena jo reippaasti kolmatta vuotta ei löydy minkäänlaisia voimankäyttövälineitä. Olen tänä aikana kun olen kyseissä respassa työskennellyt niin olen tuonut kyseisen voimänkäyttöväline asian esiin tasaisin väliajoin joka kerta vastaus on ollut suoraan kieltävä tai erittäin kiertelevä ei. Tämä asia on jo toista kertaa hoidettavana meidän yrityksemme työsuojeluvaltuutetulla ja tällä viikolla pitäisi taas tulla uusi päätös asiasta pelkäänpä vaan, että taas tulee kieltävä päätös. Toivon todella että tällä kertaa tulee myöntävä päätös, koska meille on ilmestynyt uusi häirikkö jokunen kuukausi sitten. Tämä kyseinen siisti herrasmies on entinen linnakundi jolla on errittäin lyhyt pinna jos hän ei saa sitä mitä hän haluaa. Tässä välissä yritin saada niitä tarpeellisia voimankäyttövälineitä tällä syyllä mutta ei. No sitten kyseinen herrasmies saapui paikalle ja se olli minuutin kun hänellä alkoi nousta kierrokset oikein kunnolla.

25.8.2008

Mene pois pois, Me ei tarvitse asiakas enään!

Monen asiakkaan mielessä harhaluulona on se, että tuoppia jossa on vielä juotavaa jäljellä niin sitä ei saa ottaa henkilökunnan puolesta pois. Tämä harhaluulo EI PIDÄ paikkaansa! Jos asiakkaan käyttäytyminen täyttää poiston edellytykset niin samalla myöskin loppuu anniskelu vaikka kesken tuopin. Ravintola myöskin saa valita asiakkaansa kunhan se ei täytä syrjinnän tunnusmerkistöä. Toiseksi henkilökunta myöskin tekee sen arvion siitä kenelle tarjoillaan ja kenelle ei. Jos sinulle ei anniskella tai sinulta evätään pääsy anniskelu alueelle on se sellainen päätös mikä ei muutu vaikka kuinka vänkäisit. Silloin kun ravintolan sulkemisaika niin ravintola salin tulee olla tyhjä sillä minuutilla eikä asiakkaalla ole enään siinä vaiheessa oikeutta nauttia alkoholia ravintolan tiloissa joten ne lasit viedään pois ja teidät heivataan ulos halusitte tai ette. Ravintola EI myöskään saa ottaa uusia asiakkaita enään valomerkin jälkeen! Sitten loppuun vielä lakipykälät niille jotka eivät muuten usko:

Laki majoitus- ja ravitsemistoiminnasta 28.4.2006/308

3§
Ravitsemisliikkeen aukioloaika

Ravitsemisliikkeen saa avata aikaisintaan kello 5 ja sen saa pitää auki kello 2:een. Jos ravitsemisliikkeessä anniskellaan alkoholijuomia (anniskelupaikka) ja alkoholijuomien anniskelu on määrätty päättymään anniskelupaikassa tai sen osastossa aikaisemmin kuin kello 1.30, anniskelupaikka tai sen osasto on suljettava viimeistään puoli tuntia anniskeluajan päättymisen jälkeen.

Anniskelupaikan saa pitää auki kello 2:n ja 4:n välisenä aikana, jos anniskelupaikan anniskeluaikaa on jatkettu kello 1.30:n jälkeen siitä erikseen annettujen säännösten mukaisesti. Anniskelupaikka on tällöin suljettava viimeistään puoli tuntia anniskeluajan päättymisen jälkeen.

Uusia asiakkaita saa vastaanottaa ravitsemisliikkeeseen viimeistään puoli tuntia ennen säädettyä sulkemisaikaa.

5§
Asiakasvalintaoikeus ja järjestyksen turvaaminen

Majoitus- ja ravitsemistoiminnan harjoittajalla ja liikkeen henkilökunnalla on oikeus evätä asiakkaaksi pyrkivältä pääsy liikkeeseen, jos siihen on järjestyksenpidon tai liikkeen toiminta-ajatuksen vuoksi perusteltu syy. Toiminnanharjoittajalla ja liikkeen henkilökunnalla on myös oikeus kieltäytyä tarjoilemasta asiakkaalle ruokaa tai juomaa ja tarvittaessa poistaa asiakas liikkeestä, jos hän häiritsee muita asiakkaita tai muutoin aiheuttaa häiriötä liikkeessä tai ei täytä liikkeeseen asetettuja asiakkaaksi pääsyn edellytyksiä. Syrjinnän kiellosta säädetään yhdenvertaisuuslain (21/2004) 6 §:ssä.


Alkoholilaki 8.12.1994/1143


23 § (30.8.2002/764)
Anniskelupaikan järjestys

Päihtynyttä ei saa päästää anniskelupaikkaan. Asiakas, joka käyttäytyy häiritsevästi tai jonka päihtymys on selvästi havaittavissa, on poistettava anniskelupaikasta.

Anniskeltu alkoholijuoma on nautittava anniskelualueella. Anniskellun tai anniskelua varten ravintolaan toimitetun alkoholijuoman vähittäismyynti tai muu pois kuljettaminen anniskelupaikasta on kielletty.

24 §
Anniskelukiellot

Alkoholijuomaa ei saa anniskella:

1) kahdeksaatoista vuotta nuoremmalle;

2) häiritsevästi käyttäytyvälle tai selvästi päihtyneelle; tai

3) jos on aihetta olettaa alkoholijuoman väärinkäyttöä.

Vähintään 1,2 ja enintään 2,8 tilavuusprosenttia etyylialkoholia sisältävää juomaa ei saa anniskella henkilölle, joka on kahdeksaatoista vuotta nuorempi. (30.5.1997/486)

31.3.2008

Metallimessusta ja ihan vähän muuta

Yksi suurimmista syistä miksi blogiini ei ole ilmestynyt tekstiä pariin kuukauteen on ollut nämä kaikki työ kiireet mitä tässä alkuvuodesta on ollut. Minulle todellakin tuli yllätyksenä tämän vuoden messujen määrä kun ne paljastettiin vuoden alussa. Koko ajan tulee vielä kaiken tämän päälle lisää messu pyyntöjä. Sitten vielä kaiken päälle se, että syksyllä tulee ulos kauan odotettu Metallimessu levy ja siihen liityvät erinäiset jutut. Tämä vuosi tulee olemaan todella kiireinen mutta eiköhän täskin selvitä jollakin tapaa. Hyvin suurella todennäköisyydellä vaihdan työpaikkaakin seuraavan kuukauden sisällä joten uusia kujeita on luvassa vanhoista huolimatta. Kiire on vain mielentila kuten kipu!